Vuonistreenit
Teerisalossa
17.3.2010
Teerisalon tilan emäntä Sanna Järvelä organisoi vuoden ensimmäiset Vuonistreenit. Teerisalon talli on tulevan kesän vuonohevosmestaruuksien kisapaikka, joten treeneihin osallistujat pääsivät samalla tutustumaan kisapaikkaan ennakkoon. Ja mikäs oli tutustuessa ja treenaillessa, kun pihalla loisti uuden uutukainen maneesi!
Johanna Aaltonen veti aamu- ja alkuiltapäivän koulutunteja ja iltapäivälllä pari estetuntia. Osallistujilla oli siis mahdollisuus treenata molempia lajeja. Oli mukavaa huomata, että treeneihin osallistui tälläkin kertaa "uusia naamoja". Toki eräät "samat vanhat naamat" olivat myös paikalla. Eri ikäisiä ja tasoisia vuonisratsukoita kilpailevista "puskaratsukoihin": Vuonistreenien perinteinen tarkoitus on koota erilaiset vuonisratsukot yhteen, ja näin myös tälläkin kertaa.
|
![]() Ihanaa! Vaskion pojat Pekko ja Alex ovat täällä, hirnui ja pyörähteli Zelda. |
Aamupäivän "koululaisia": edessä Lunefull Foss ja Miia, keskellä Skogsgutt Foss ja Veera, takana Bimbo ja Anni. |
|
|
![]() Vaskion pojat Hallen Pekko ja Alex ripirinnan kukkakuvioissa. |
![]() Zelda on ollut mammalomalla. Alkuun Zeldaa intoutti ja jänskätti treenikaverit sekä uusi, outo paikka (maneesi). Lopputunnista oltiin jo vähän rennommin ja rauhallisemmin... |
|
![]() Vetreä ja virmakka veteraani Bimbo, "Bimi" 21 v., veti reippasti koulu- ja estetunnit. Estetunnilla ratsastajana oli Amanda. Bimi näh- dään näillä näkymin mestaruuskilpailuissa kouluratsastus- ja valjakkoajoluokissa. Bimi voitti Sanna Järvelän ohjastamana vuoden 2009 vuonohevosten valjakkomestaruuden. Parivaljakko kuittasi myös viime vuonna Lounais-Suomen ponivaljakoiden aluemestaruuden! |
|
|
|
Amandalle kiitokset kuvista!
Treeneihin osallistui ja niistä raportoi
Tarja, yhdistyksen sihteeri
Tämä sivu
kuuluu Suomen Vuonohevosyhdistys ry:n sivustoon www.vuonohevoset.com
KOPIOINTI ON KIELLETTYÄ!