Vuonohevosten värimuunnosten esiintyminen
2009

Vuonohevosilla on ns. alkuperäinen villiväritys, hallakko. Vuonohevosten viralliset värit (värimuunnokset) ovat ruunihallakko, harmaahallakko, punahallakko, valkohallakko ja keltahallakko (harvinaisin).

Vuonohevosilla esiintyvien värimuunnosten esiintyminen on vaihdellut kautta aikojen. Kun vuonohevosten ensimmäiset näyttelyt järjestettiin ja rekisteröinti aloitettiin, dominoivat valkohallakot, borket (vanha norjankielinen nimi valkohallakolle). Vuosina 1857-1879 syntyneistä oreista 48% oli valkohallakkoja ja 27% ruunihallakkoja. Vuonna 1860-1879 syntyneistä tammoista 47% oli valkohallakkoja (ruunihallakkoja 31%).


Borket, valkohallakot olivat ennen enemmänkin "in". Kuvassa Norjan oripäivillä 2009 jalostukseen valittu 3-vuotias valkohallakko ori Finfin

 

 

Valkohallakkoväristä tuli ei-suosittu. Kun valkohallakkoja astutettiin keskenään, tuloksena oli herasilmäisiä albinojälkeläisiä. Tuolloin ei tiedetty miten värit periytyivät. Nykyään tiedetään, että kahden valkohallakon (tai jos toinen vanhempi on keltahallakko) risteyttämisen tuloksena syntyy n. 25%:sesti albinojälkeläinen.

Punahallakkoväri ei ollut suosiossa 1900-luvun alussa, koska sellaisten hevosten suvuissa epäiltiin olevan risteyksiä (eri rotua). Asiasta mainitaan Olav Karstadin kirjassa "Fjordhesten" (ilm. v. 1949). Punahallakkotammat hyväksyttiin, mutta punahallakko-oreja ei.

Harmaahallakkot ovat melkein aina olleet suosittuja. Norjan armeijan hevoskomppanian päällikön Bjart Ordingin mukaan harmaita vuonohevosia voitiin ostaa näkemättä. Hän käytti myös ilmaisua: "Harmaa hevonen ei ole koskaan liian kallis".

Kaksi neljästä harmaan värin genotyypistä sisältää ominaisuuden värin vaalenemiseen, saman ominaisuuden, joka antaa valko- ja keltahallakon. Jos harmaalla yksilöllä on valko- ja/tai keltahallakko yksilö lähisukulaisena, on varottava yksilön risteyttämistä valko-, kelta- tai harmaahallakon kanssa, jolla on sama ominaisuus. Jälkeläinen voi olla kokonaan valkoinen, jos risteytetään kaksi harmaata yksilöä, joilla molemmilla on värin vaalenemisominaisuus - tosin käytännössä riski on pieni. Harmaata ei kuitenkaan pitäisi risteyttää valko- tai keltahallakon kanssa.


Harmaa jalostusori Solli Gråen Norjan oripäivillä 2009

Nykyään yleisin (n. 70%) esiintyvä ruunihallakkoväri, tarkemmin vaalea ruunihallakko, on tullut hallitsevaksi vasta myöhemmin. Tietyn värin levinneisyys voi perustua esimerkiksi siihen, että parhaimmat ja suosituimmat oriit olivat ruunihallakoita. Muotisuuntaukset ovat vaikuttaneet värien levinneisyyteen. Johannes Loen, vuonohevosten valtionkonsulentti 1946-1966, piti eniten vaaleasta ruunihallakkoväristä. Tästä syystä moni jalostusyhdistys osti vaaleita ruunihallakko-oreja. He halusivat, että valtionkonsulentti pitäisi heidän oreista ja näin yleistyi käsitys, että oriin pitäisi olla vaalea ruunihallakko: "Se oli kaunis ori, vaalea ja hieno, hyvässä kunnossa". Vuosien 1947 ja 1966 välillä palkituista 377:stä oriista 369 oli ruunihallakoita, 5 valkohallakoita ja 3 harmaita.

Nykyjalostuksessa halutaan säilyttää kaikki vuonohevosen viisi eri hallakkoväriä. Jalostusohjesäännössä sanotaan seuraavasti: "Alkuperäiset rodulle omainaiset värit ja merkit tulee säilyttää. Kaikki hyväksytyt vuonohevosen värit ja niiden eri sävyt tulee huomioida". Paitsi siis värit (5) myös eri värien sävyt (esim. tumma/vaalea ruunihallakko) tulee pyrkiä säilyttämään.

Alla olevissa taulukoissa esitetään värijakaumia Norjassa kantakirjatuilla oreilla ja tammoilla.

Kantakirjatut vuonohevosoriit - värijakaumat (%)

Vuodet

lkm

ruuni

puna

harmaa

valko

kelta

muut

1857-1879

102

27,7

-

1

48

-

23,6

1900-1909

179

65,9

0,6

3,4

19,6

-

10,5

1930-1939

252

89,7

0,4

1,6

8,3

-

-

1960-1969

95

95,8

-

4,2

-

-

-

1990-1992

41

85,4

2,4

9,8

2,4

-

-

Kantakirjatut vuonohevostammat - värijakaumat (%)

Vuodet

lkm

ruuni

puna

harmaa

valko

kelta

muut

1860-1879

62

30,7

4,8

1,6

46,8

-

16,1

1900-1909

512

62,7

2,9

3,7

20,9

0,2

9,6

1930-1939

4363

83,6

4,2

1,7

9,5

0,5

0,5

1965-1970

539

90,5

4,6

1,7

2,6

0,6

-

1980-1985

714

88,2

5,6

3,7

2,1

0,4

-

Huom. Oriiden kantakirjaukseen on ajoittain tehty karsintaa värien perusteella. Kuten edellä on jo mainittu, esimerkiksi punahallakko ei ollut yhteen aikaan suosittu väri; punahallakko-oreja ei hyväksytty jalostukseen. Värijakauma kantakirjatuilla tammoilla antaa siis paremman kuvan koko kannan värijakaumasta.

Värin määrittäminen

Joskus vuonohevosen värin määrittäminen voi olla hankalaa. Karvan väri voi vaihdella hevosen kunnon ja vuodenajan mukaan: lyhytkarvaisina vaaleat ruunihallakot näyttävät miltei valkohallakoilta, kun taas talvella ne ovat selvästi ruunihallakoita. Joskus voi olla myös näin:

Valtionkonsulentti Loen mainitsee väitöskirjassaan vuonohevosten väreistä esimerkkinä ori Solkungen (882). Värimäärityksen mukaan ori oli ruunihallakko, mutta genotyypiltään se oli kuitenkin valkohallakko. Kun se astui ruunihallakkotammoja, syntyi useita valkohallakkovarsoja.


Jotkut vaaleat ruunihallakot näyttävät varsinkin kesällä miltei valkohallakoilta
Värimääritys voi joskus tulla ongelmalliseksi etenkin puna- ja keltahallakon välillä. Keltahallakko on muunnos punahallakosta. Vaalea punahallakko näyttää helposti keltahallakolta: sen otsatukka, harja ja häntä voivat olla yksivärisen valkoisia ja/tai kellertäviä, kuten keltahallakolla. Keltahallakko on kuitenkin käytännössä erittäin harvinainen väri.

Harmaahallakko on väreistä helpoimmin määritettävä.

Paras apukeino/lähtökohta värin määrityksessä on määrittää harjan keskiosan, siiman ja hännän keskiosan väri.

Värit Suomessa

Enemmistö Suomen vuonohevosista on ruunihallakoita. Muita värimuunnoksia Suomessa nähdään harvoin. Jopa niin harvoin, että esim. harmaahallakkoa on epäilty värivirheellisiksi. Puhdasrotuisten vuonohevosten värit periytyvät kuitenkin aina määrätyn kaavan mukaan ja ovat aina puhtaita, eli mitään sekoituksia värien kesken ei synny/esiinny. Toiseksi eniten Suomessa esiintyy punahallakoita. Niistä suurin osa on syntynyt Suomessa. Suomessa on pari (n. 2-5) harmaahallakkoa sekä tiettävästi vain yksi valkohallakko.


Tämä "blondi" harjaksineen on hyvä esimerkki vaaleasta punahallakosta

(Lähde: Tor Nestås: Vuonohevosten värien periytyminen/Tuomarikokouksen yhteenveto, Nordfjordeid 1996. Alkuperäisen tekstin käännös norjasta ruotsiksi Gunilla Awellan. Käännös (2-osainen) julkaistu Vuonisuutisissa v. 2000. Toinen Neståsin kirjoitukseen perustuva artikkeli julkaistu VU 3/2007. Yllä oleva tekstin on stilisoitu ja muokattu versio em. käännöksestä/artikkelista ja siihen on hieman lisätty uutta tekstiä.)

Tämä sivu kuuluu Suomen Vuonohevosyhdistys ry:n sivustoon www.vuonohevoset.com
KOPIOINTI ON KIELLETTYÄ!