Metsätyöajokurssilla
Piikkiössä
Course for forest
horse driving coached by Hans Sidbäck
| Yhdistyksen
ensimmäinen metsätyöajokurssi pidettiin Piikkiön
Hepojoella 8.-10. helmikuuta. Kurssipaikat olivat
täynnä ja mukana oli myös pari kuunteluoppilasta.
Kurssin ohjaajana toimi Hans Sidbäck. Perjantaina aloitettiin esittäymisillä ja sen jälkeen saatiin kuulla Hassen "johdantoluento". Saimme mm. kuulla asioita metsätyöajon historiasta ja nykytilasta. Vertailun vuoksi kuulimme, että esimerkiksi Ruotsissa päätoimisia hevosmetsureita on 400-500 ja Suomessa vain kourallinen. Paikan päällä näimmekin Suomen hevosmetsureista (vuonohevosmetsureita molemmat!) kaksi: Jukka Yli-Kotila, joka toimi Helsingin kaupungin päätoimisena hevosmetsurina kymmenisen vuotta sekä sivutoimisesti metsätöitä tekevä yhdistyksemme puheenjohtaja Jari Olkkonen. Perjantaina johdantoluennon jälkeen harjoiteltiin purku- ja lastaustekniikkaa sekä apuvälineiden käyttöä. |
![]() Puiden sidontaharjoitus |
Ympäristöarvojen ja -tietoisuuden nousun myötä hevosmetsureiden arvostus on taas nousussa. Hevosmetsurit ovat pop ja niitä käytetään esimerkiksi herkillä ja kulttuurihistoriallisesti merkittävillä luontoalueilla. Näin kirjoittaa Turun Sanomat kurssistamme. Suurin osa kurssilaisista ei varsinaisesti haaveillut hevosmetsurin toimesta, vaan pääasiallisena motivaationa oli hevosen monipuolinen käyttö, ja esim. mahdollisuus tehdä pienimuotoista metsätyöajoa omassa metsässään. Metsätyöajo - työajo yleensäkin - tuokin vaihtelua ja virkistystä hevosen harjoittamiseen. Hevosen yleinen vireys ja motivaatio paranevat kummasti, kun niillä on - vaikka vain silloin tällöin - jokin "oikea työtehtävä". Hasse kertoi mukavaan tapaansa esimerkkikokemuksiaan siitä miten hevosen olemus muuttuu, kun se tietää olevansa "oikeissa töissä". Nykyään hevosia käytetään yksipuolisesti ja virikkeettömästi. Nykyhevosissa näkee valitettavan harvoin aitoa motivaatiota ja työnteon iloa - ja sitä kautta luonnollisesti syntyvää muotoa! |
![]() Valjaiden istuvuuden tarkastus |
Lauantaina ja sunnuntaina tehtiin käytännön harjoituksia kurssilaisten tason mukaisesti. Valjaiden, suitsien yms. sopivuus hevoselle tarkastettiin. Hasse mm. opetti, miten länkien sopivuus/istuvuus tulee aika ajoin tarkastaa. Hevoset (ja ihmiset) harjoittelivat liikkumaan epätasaisessa metsämaastossa. Ohjasajo epätasaisessa maastossa on jo sinällään varsin vaativaa ja se onkin hallittava hyvin. Luonnollisesti myös hevosen on oltava tottunut liikkumaan epätasaisessa maastossa (umpimetsässä) sekä kuunneltava ja toteltava hyvin ohjastajaansa. Esimerkiksi paikallaan seisominen on monille nykyhevosille suorastaan ylivoimainen tehtävä. Paikallaan seisominen onkin yksi ensimmäisiä perusasioita, joita työhevosen tulee osata. Samoin sen on osattava kulkea rauhallisesti ohjastajan määräämässä tahdissa. Viikonlopun aikana kaikki pääsivät kokeilemaan juontolaitetta pienillä kuormilla (1-2 runkoa) ensin tasamaalla sitten pienellä metsälenkillä. |
![]() Metsässä joudutaan vaativaan ajomaastoon |
Kuormaa kasvatetaan pikkuhiljaa hevosen kunnon ja kuorman vetämisessä tarvittavien lihasten sekä muiden taitojen kehittyessä. Kohtuullisessa peruskunnossa olevan hevosen metsätyöajokuntoon harjoittaminen kestää noin vuoden mikäli työharjoittelua tekee n. 5 kertaa viikossa! Sunnuntaina kokeiltiin myös vetoköysien ja jountokouran käyttöä, joka on juontolaitetta vaativampi ajosysteemi. Sunnuntain loppupalaverissa Hasse antoi perinteiseen tapaan kurssilaisille palautetta sekä "kotiläksyt" eli ohjeet siitä mitä asioita (ja miten) pitää jatkossa harjoitella ja parantaa taitojaan. Oleellista on, että ajamisen perusasiat tulee olla kuskilla sekä hevosella kunnossa ennen kuin metsäajosta voi haaveilla. Ajotehtävien harjoittelu ja eteneminen on tehtävä hevosen ehdoilla. Pääsääntö on, että vain hitaasti hyvä tulee. |
![]() |
Kurssi oli monipuolinen ja haastavakin. Oli mielenkiintoista nähdä ja kokea miten näppäriä, suhteellisen yksinkertaisia laitteita ja tekniikoita on hevosella tehtäviin metsätöihin kehitetty. Ja miten helposti niiden kanssa naisihminenkin pärjää ja jaksaa! Laitteiden hankintaan ei tarvita huimia summia, mikä on mukava asia esim. omaan tarpeisiin tehtäviä metsäajotöitä suunnitteleville. Ilahduttavaa oli myös se, että kurssi kiinnosti niin monia! Kaikki kiinnostuneet eivät valitettavasti mahtuneet kurssille. Kurssipaikkoja oli vähän, koska se on mm. ohjauksellisesti vaativa. Mikäli kiinnostus edelleen jatkuu, yhdistyksen tapahtumakalenteriin sisältyy vuosittaisten hevosajokurssien lisäksi myös metsätyöajokurssi. Mukana oppia saamassa oli Tarja Ahonen yhdistyksen sihteeri |
![]() Ja asiaan kuuluvat tietysti nuotiomakkarat ja -kaffet |
Tämä sivu
kuuluu Suomen Vuonohevosyhdistys ry:n sivustoon www.vuonohevoset.com
KOPIOINTI ON KIELLETTYÄ!