Hevoseläinten rekisteröinti pakolliseksi
13.11.2009

EU:n komissio on antanut hevoseläinten tunnistamisesta asetuksen, joka astuu voimaan 1.7.2009. Asetuksen mukaan kaikki rekisteröimättömät hevoseläimet tulee tunnistaa vuoden 2009 loppuun mennessä. Asetuksen taustalla ovat eläinten terveyden edistäminen, kuluttajansuoja (hevonen elintarvikeketjussa) ja lääkeaineiden käyttö. Näitä asioita valvotaan eläimen passiin/ rekisteritodistukseen tehtyjen merkintöjen avulla. Tunnistamisasiakirja (passi/ rekisteritodistus) tulee olla kuljetuksissa hevoseläimen mukana.

Hevosjalostusliitot tulevat järjestämään vuoden 2009 aikana ryhmätunnistuksia ennalta sovitussa paikassa, jonne on mahdollisuus osallistua oman, rekisteröimättömän hevosen kanssa. Ryhmätunnistuksista tulee lähempänä tietoa Suomen Hippoksen ja hevosjalostusliittojen internet-sivuille.

Suomessa syntynyt varsa on ilmoitettava oman alueen hevosjalostusliittoon varsomistodistuksella kuukauden sisällä syntymästä. Vuonna 2009 syntyvistä varsoista alkaen kaikille Suomessa syntyville asennetaan mikrosiru. EU:n alueelta tuotavat hevoseläimet ovat sisämarkkinakauppaan kuuluvia ja kolmansista, ulkopuolisista maista (mm. Norja) tuotavat, ovat tuontihevosia. Kaikki EU:n rajojen ulkopuolelta tulevat hevoseläimet pitää tunnistaa kuukauden kuluessa tullitoimenpiteistä. Hevosten tunnistus tilataan oman alueen hevosjalostusliitosta.

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee tunnistusvelvoitteen käytännön toteutukseen täsmennyksiä, joista tiedotetaan Suomen Hippoksen internet-sivuilla.

Oman alueesi hevosjalostusliiton yhteystiedot:
http://www.hevosjalostusliitot.fi/portaali/fi/yhteystiedot/index.php

Suomen Hippos
http://www.hippos.fi/hippos/index.php
(rekisteröinnistä > katso Jalostus ja Kasvatus)

Maa- ja metsätalousministeriö
www.mmm.fi

 


Tämä sivu kuuluu Suomen Vuonohevosyhdistys ry:n sivustoon www.vuonohevoset.com
KOPIOINTI ON KIELLETTYÄ!