Suomen Vuonohevosyhdistys ry:n
Hevosajokurssit

Kohderyhmä:

Kurssi kaikentasoisille hevosajosta kiinnostuneille aloittelijoille sekä kokeneemmille lisäoppia kaipaaville. Kurssilla on mahdollista esimerkiksi harjoitella/tehdä hevosen sisäänajoa (ajolle opetusta) tai opetella hevosajon alkeita. Jos sinulla ei ole omaa ajohevosta, kurssipaikalta voi vuokrata ajohevosen. Kokeneimmille ajureille erinomainen kurssi ajotaitojen kehittämiseen. Kurssilla käydään läpi myös yleisiä hevostaitoasioita (käsittely, ruokinta, terveys jne.). Kurssilla saat varmuutta hevostaitoihisi ja hevosen käsittelyyn. Erinomainen kurssi opetella esimerkiksi varsan/nuoren hevosen käsittelyä ja koulutusta (katso
tapausesimerkkejä). Apua ja keinoja saat myös "ongelmakäyttäytymiseen" (esim. lastausongelmat). Kurssilla opetus/harjoittelut muotoutuvat pääsääntöisesti kurssilaisten tarpeiden ja toivomusten mukaan eli kullekin osallistujat saavat täsmäopetusta/harjoittelua ja sen lisäksi kuulevat/näkevät erilaisia muita kurssilaisten "keissejä".

Ajokurssien pidettynä luotto-ohjaajana on toiminut yli kymmenen vuoden ajan sympaattinen Hans "Hasse" Sidbäck. Pääosan nyt jo yli 30-vuotisesta hevosmiesurastaan suomalaissyntyinen Hans Sidbäck on tehnyt Ruotsissa hevosten kouluttajana sekä kasvattajana. 1990-luvulla Sidbäck toimi opettajana ja tallimestarina Ypäjällä. Ruotsissa Sidbäck on työskennellyt mm. Strömsholmassa (ratsastusopisto) sekä Wångenilla (raviopisto). Sidbäckillä on vahva työ/käyttöhevostausta. Hän on toiminut mm. päätoimisena hevosmetsurina kymmenisen vuotta. Nykyään Sidbäck toimii yrityksensä puitteissa keskittyen hevosten ja ihmisten koulutukseen mm. pitämällä kursseja ympäri Eurooppaa. Spesiaalialana Sidbäckillä on varsojen ja nuorten hevosten kouluttaminen sekä "ongelmahevoset". Sidbäck puhuu sujuvasti suomea ja ruotsia.

Kurssi kestää kaikkinensa reilut 2 päivää. Kurssipäivien ohjelmasta tiivistetysti:
- perjantaina aloituskahvit, Sidbäckin luento/johdantoa, kurssilaisten ja heidän hevostensa esittäyminen ("keissit"), keskustelua, seuraavan päivän aikataulutusta ym. (kesto n. 3 tuntia)
- lauantaina ja sunnuntaina koko päivä käytännön ajo,- valjastus,- käsittely-, ym. harjoituksia
- sunnuntain käytännön harjoitusten päätteeksi yhteispalaveri: katsaus/yhteenveto Sidbäckin johdolla kustakin kurssilaisesta, "keissistä", sekä kotiläksyt omatoimista jatkoharjoittelua varten. Päätöskahvit.

Jokainen kurssilainen saa la ja su henkilökohtaisen ohjausajan kaksi kertaa päivässä. Lauantai ja sunnuntai ovat tiiviitä ja pitkiä päiviä: aloitetaan aamulla n. n. klo 8.00, lopetetaan n. 17.00 - 18.00 (lauantai-päivä sunnuntaita pidempi). Molempina kurssipäivinä on n. tunnin ruokatauko. Riittävän kokemuksen omaavat osallistuvat tarvittaessa ohjaus/opetustilanteisiin avustajina, muut kurssilaiset seuraavat opetusta. Varaa riittävät/sopivat vaatteet ja jalkineet. Työskentely tapahtuu kentällä (ei maneesia).

Kurssilla on myytävänä hevosajotarvikkeita, kuten kuolaimia, (ajo)suitsia jne. sekä monesti länkivaljaita. Hassella/Jarilla on usein myynnissä - tai tietoa - mm. Tärnsjön myynnissä olevista käytetyistä länkivaljaista. Usein luullaan virheellisesti, että länkivaljaita voi käyttää vain työajossa. Länkivaljaita voidaan käyttää kaikessa yleisajossa sekä mm. valjakkoajossa, myös kilpaillessa. Länkivaljaat ovat mm. vuonohevosille sen rakenteen vuoksi suositeltavin valjastustapa kaikessa ajossa. Länkivaljaat ovat hevosen henkilökohtainen varustus (vrt. satula) ja ne tulee valita/sovittaa huolellisesti. Ajokurssien aikana valjaiden sovitus käy kätevästi ja varmasti, kun valjastuksen asiantuntijat ovat paikan päällä!

Majoittuminen: Kurssipaikalla on mahdollisuus majoittaa pari kurssilaista (myös hevoset). Tarvittaessa kurssilaisille löytyy lisämajoitustilaa lähiympäristöstä. Majoittuminen maksullinen.

Muuta: Kurssipaikkoja on 8-10 (max. 10). Kurssille ilmoittaudutaan sitovasti. Ilmoittauduthan vasta, kun olet varma tulostasi. Kuunteluoppilaita otetaan kurssille rajoitetusti (tiedustelut ja ennakkoilmoittautumiset Jarille). Sopimuksen mukaan Hasse antaa kurssin ulkopuolisia, yksittäisiä ajotunteja (ajovalmennusta). Hassen yksityistunnit/valmennus: ennakkovaraukset Jarille.

Kuvia ja juttuja edellisiltä Hassen ajokursseilta löydät kohdasta Tulokset/Tapahtumat.


Hasse pitämässä luentoa yhdistyksen syyskokouksessa lokakuussa 2010 aiheesta "Hevosen koulutus". Luentokooste julkaistu Vuonisuutissa 1/2011.

Kommenttia Hassen kursseille osallistuneelta:

"Vie kauan aikaa, että ihminen oppii hyvät hevostaidot. Minun tavoitteenani on saada sellaiset hevostaidot, että hevoseni voivat kaikin puolin hyvin ja suoriutuvat tehtävistään. Suurimman osan hevostaidoistani olen oppinut Hasselta, joka on näiden 11 vuoden aikana pitänyt ajo- ja hevosenpitokursseja Ahvenanmaalla. Hevosten hyvinvointi ja kaikkien osapuolien turvallisuus on vuosien saatossa ollut kurssien "punainen lanka". Kiitos Hassen kurssien, monet hyvin ajokoulutetut hevoset kulkevat pitkin Ahvenanmaan teitä!"
- Bomansson, pankkitoimihenkilö
Lähde: www.sidbäck.se

Hassen filosofia tiivistetysti:
"Hästens psykiska och fysiska väbefinnande i centrum"

Lue kurssille osallistuneen lehtiartikkeli (Hevoset & Ratsastus) "Hans Sidbäckin ajokurssi on matka hevostyön historiaan"


Tämä sivu kuuluu Suomen Vuonohevosyhdistys ry:n sivustoon www.vuonohevoset.com
KOPIOINTI ON KIELLETTYÄ!