Ajokurssi 13.-15.7.2007
Course for horse driving coached by Hans Sidbäck

Perinteisesti keväällä pidettävä Hassen ajokurssi pidettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti heinäkuussa. Kurssilaisia oli kymmenen - osa jo useammankin Hassen kursseilla käyneitä, osa oli mukana ensimmäistä kertaa. Osalla kurssilaisista oli oma hevonen mukanaan (jopa kaksikin). Kurssilaisten eritasoisuus onkin osa kurssin merkittävintä antia: on mahdollista nähdä ja perehtyä ihmisten ja hevosten ajo-opetuksen ja -koulutuksen eri vaiheisiin. Tavan mukaan kurssiin kuuluun myös hevosmiestaitojen opetusta. Kurssin päätteeksi jokainen sai Hasselta kurssipalautteen ja ohjeet/vinkit jatkoharjoittelua varten.

Kuvia kurssilaisista ja heidän "tapauksiaan"

Markku ja Rasmus tulivat perehtymään ajamisen saloihin. Markulla on hieman ajokokemusta ja hän tuli kurssille oppiakseen lisää. Rasmuksesta Markku haluaisi ajohevosen (Rasmus toiminut ainoastaan ratsuna). Niinpä Rasmusta totuteltiin valjaisiin, ohjasajoon ja toisena päivänä hieman jo vetoliinoihin.

Satu haluaa oppia ajamaan hevosta. Ohjasajoon hän perehtyi maasta- ja vaunuilta käsin. Opetushevosena toimi "lainahevonen" Seirina.

Sarin tavoitteena on opetella ajamaan hevosta. Niinpä Sari otti tuntumaa ohjasajoon hevosensa Goliatin kanssa. Lisäksi Goliatin ajovarmuutta haluttiin testailla kokeilemalla miten se reagoi vetoliinoihin ja kakkula-aisoihin.

Zeldan ajo-koulutus aloitettiin ns. alkeista toukokuussa 2006 Hassen ajokurssilla. Sen jälkeen Tarja ja Zelda ovat harjoitelleet ajamista ottaen aika ajoin ohjattuja ajotunteja. Nyt tultiin hiomaan taitoja ja hakemaan neuvoa pariin ongelmakohtaan. Käännöksissä herkkä Zelda tahtoo kiirehtiä ja jännittyä. Kuskin käsiin piti saada herkkyyttä ja rentoutta. Myös ääniavujen käyttöön pitää jatkossa kiinnittää huomiota. Rento hevonen (ja kuski) on kauniin ja tyylikkään ajamisen aa ja oo.

Anun, Miian ja Lolen ajohommissa oli ollut tauko ja nyt haluttiin varmistaa, että homma sujuu edelleen. Lisäksi haluttiin hioa taitoja ja oppia hieman uutta. Vaunuajo ja lanaus sujuivat Lolelta.


Tarja Ahonen
(teksti ja kuvat)


Tämä sivu kuuluu Suomen Vuonohevosyhdistys ry:n sivustoon www.vuonohevoset.com
KOPIOINTI ON KIELLETTYÄ!